Skip to content
>

RATKAISUT / KONSULTOINTI

Näkemyksellinen suunnittelu on toimivan diginäyttöratkaisun perusta

Askeleen elävämpään todellisuuteen ja vaikuttavampaan viestintään ei tarvitse vaatia hikeä, kyyneleitä tai ylimääräistä ponnistelua. Otamme tehtäväksemme hävittää kaikki uuteen teknologiaan liittyvät pelot ja huolet – ja käännämme ne liiketoimintaasi edistäviksi mahdollisuuksiksi. Olemme apunasi koko matkan ajan ja konsultoimme niin vanhaa diginäyttöratkaisua päivittäessä kuin kokonaan uutta suunnitellessakin, olemassa olevissa ja uudiskohteissa. Tarvittaessa voit tilata meidät suunnittelupöydän taakse jo ennen kuin ensimmäistäkään suuntaviivaa on piirretty. 

Meiltä ostat osaamista ja mielenrauhaa, et pelkkiä tuotteita

Ilman huolellista liiketoimintaasi ja sen asiakaspolkuihin pureutuvaa suunnittelua diginäytöt ovat pelkkää teknologiaa. Puhuttiinpa sitten kaupan alasta tai julkisesta sektorista, olemassa olevasta tai uudiskohteesta, yhteistyö kanssamme alkaa aina konsultaatiolla, jossa käymme läpi liiketoimintasi haasteet ja mahdollisuudet. Vuosien ja erilaisten asiakasympäristöjen kokemuksella tunnemme eri alojen ominaispiirteet ja asiakkaiden käyttäytymisen – ja jos jotain emme vielä tiedä, otamme siitä selvää. 

Ratkaisut         

Diginäyttöratkaisut elävät tarpeiden mukana

Asiakkaiden ja liiketoiminnan tarpeet muuttuvat jatkuvasti, kerran suunniteltu diginäyttöratkaisu ei siis välttämättä palvele hamaan loppuun asti. Täyden palvelun ylläpidon ja huollon lisäksi takaamme mielenrauhasi erillisillä kartoituskäynneillä, joissa käymme yhdessä läpi mahdolliset optimointi- ja laajennustarpeet ja varmistamme, että ratkaisu palvelee sinua parhaalla mahdollisella tavalla.

360-palvelumalli         
 

Me tunnemme diginäyttöympäristöt kaupasta julkisen sektoriin

Kaupan alan ja julkisen sektorin ympäristöt ovat ydinosaamistamme, puhuttiin sitten vaateliikkeistä, autokaupoista, ostoskeskuksista, kouluista tai kokonaisen kunnan viestinnästä. Vuosien ja erilaisten projektien kokemuksella tunnemme eri alojen ominaispiirteet ja asiakkaiden käyttäytymisen niissä.

Palvelemme olemassa olevissa ja uudiskohteissa

Me autamme paitsi olemassa olevien, myös vasta suunnitteluvaiheessa olevien kohteiden mainonnan, viestinnän ja diginäyttöratkaisujen tarpeissa. Uudiskohteissa hyppäämme mielellämme mukaan jo ensimmäisissä palavereissa ja konsultoimme arkkitehteja ja rakennuttajia diginäyttöratkaisujen mahdollisuuksista tilojen tuottavuuden ja vetovoiman parantamiseksi. 

REFERENSSIT

Vangitse huomio ja
puhuttele vaikuttavasti

  • Mediateko ja rautatieasemat
  • Kulttuurikeskukset

  • NBF-tapahtuma
  • Vapaa-ajankeskukset

  • Yrityskampukset

  • S-Ryhmän osuuskaupat

  • Mediateko ja rautatieasemat
  • Kulttuurikeskukset

  • NBF-tapahtuma
  • Vapaa-ajankeskukset

  • Yrityskampukset

  • S-Ryhmän osuuskaupat

 

team photo